Harrastuksista

En ole taas ehtinyt kirjoittaa pitkään aikaan. On ollut niin paljon muuta tekemistä. Olen alkanut enemmän panostamaan pitkille juoksumatkoille. Ensi toukokuussa on edessa seuraava puolimaraton ja siitä viikon päästä maraton. Vähän mietin etukäteen, että onko puolimaraton viikkoa ennen maratonia liian rankka, mutta uskon, että ehdin palautua ja lähellä ei ennen maratonia ollut muita kilpailuja. Vieskamaratonin juoksen kesäkuussa ja en tiedä, miksi sen tuloksella itselleni on suurempi merkitys kuin muilla. Ottaen huomioon, että kyseessä on huomattavasti pienempi kilpailu kuin muut kilpailut ovat, joissa maratonin aion juosta. Ehkä siksi, että olen Ylivieskasta kotoisin, jossa tuo kilpailu juostaan ja siksi siellä voi olla myös tuttuja katsomassa toisin kuin muualla.

Juoksen tällä hetkellä noin 120km viikossa. Vielä olisi hyvä kasvattaa vähän treenimäärää, mutta toisaalta koulukin vie aikaa. Pyörälenkit jäävät talvella huomattavasti lyhyemmiksi kuin kesällä. En niitä kilometrejä viitsi edes laskea.

Olen myös aloittanut partion uudelleen. Olin koko alakoulun ajan partiossa, mutta lopetin, kun menin yläkouluun. Olen sudenpentujen johtajana. Yksi yöretki meillä on ollut. Ajattelin etukäteen, että vaikka lasken kaikki kalorit yleensä, se että siellä ei ole ruokavaakaa ei haittaisi ollenkaan. Huomasin kuitenkin, että olikin odotettua vaikeampi syödä kuin ensin ajattelin. Lisäksi illalla mietin, että miksi ihmeessä olen sinne yöksi mennyt. Minun on vaikea nukkua huoneessa, jossa on muita ihmisiä. Mutta sain kuitenkin nukuttua paremmin kuin odotin. Vaatii vielä vähän totuttelua, mutta uskon, että totun noihin retkiin. Sen retken jälkeen päätin kotona lopettaa ruokien punnitsemisen, koska en halua antaa syömisongelmien pilata tätäkin asiaa.

Uusi koulu

Aloitin elokuun lopussa taas uudessa koulussa. Tällä hetkellä opiskelen Centrian ammattikorkeakoulussa tradenomiksi. Ala ei kyllä tunnu ollenkaan omalta, mutta kai se koulu pitäisi loppuun käydä. Ei kaikkia kouluja voi keskenkään jättää. En edes uskonut, että pääsisin sinne sisälle ja ajattelin aluksi, että en ottaisi paikkaa vastaan, vaikka sen saisinkin, mutta otin sitten kuitenkin, koska muut vaihto ehdot olivat vielä huonompia ja sain opiskelupaikan vastaanottamisella syyn muuttaa pois Ylivieskasta, jota olen aina halunnut. Toisaalta tuntuu, että tämä ala on ehkä ainoa, josta voisin valmistua ammattiin, siitäkin huolimatta, että se ei kiinnosta yhtään enkä ole kiinnostunut alan töistä.

Koulussa luokkakaverit ovat tosi mukavia. Ihmisten kanssa minulla ei ole siellä ongelmia, eikä oikeastaan suuremmin opiskeltavien aineidenkaan kanssa. Tosin kahden viikon päästä pitää pitää puolelle luokalle 5-10 minuutin puhe luokan edessä yksin. Mutta kai siitä selviää ja jos aivan ylivoimaisen vaikealta tuntuu, niin en mene tunnille. Mutta en usko, että siihen tarvitsee turvautua.

En halua kuitenkaan, että kukaan koulussa tai muutenkaan täällä Kokkolassa, jossa nyt asun tietää mitään menneisyydestäni. Ajattelin, että haluan aloittaa kaiken alusta. Itse en tosin ole päässyt vielä kaikesta yli. Eniten ahdistaa viime kevään tapahtumat ja Jatan kuolema elokuussa. Jatta oli kanini lisäksi ainoa, jolle puhuin tunteistani ja joka kuunteli minua. Lisäksi se oli ainoa lenkkikaverini. Viime viikko oli henkisesti raskaampi kuin edelliset, mutta olen päättänyt tällä kertaa jaksaa kaiken yksin. En tarvitse läheisiä ihmissuhteita. Riittää, että on ihmisiä, joiden kanssa voi viettää aikaa kertomatta heille mitään henkilökohtaisia asioita. Minun on aina muutenkin ollut todella vaikea luottaa ihmisiin. Kirjoittaminen on paljon helpompaa kuin puhuminen. Siksi kirjoitan tänne blogiinkin asioista, joista en puhu kenellekään.

Jatta

Mun koirani Jatta jouduttiin lopettamaan 3.8. Se sairastui ja oli jo 12 vuotias. Äitini laittoi viestin edellisenä päivänä, että Jatta on huonossa kunnossa ja lähdin heti Ylivieskaan katsomaan sitä. Heti, kun näin Jatan tiesin, että se varmaan joudutaan lopettamaan. Se on aina ennen juossut häntä heiluen mua vastaan ja hypännyt vasten. Nyt se ei tullut häkistä itse. Vasta kun menin kopista asti hakemaan jaksoi vähän tulla pois häkistään nurmikolle.

Seuraavanakin päivänä menin Ylivieskaan ja eläinlääkäriin Jatan mukaan. Kaneli kanini vuoksi täytyi tulla kotiini Kokkolaan yöksi, muuten olisin voinut olla yötä Ylivieskassa. Kävimme vanhempieni kanssa hautaamassa Jatan ja myöhemmin nuorempien sisaruksieni kanssa haudalla. Jatta oli mun paras kaveri. Terveenä aina innoissaan lenkille lähdössä. En koskaan ajatellut, että Jatta lähtisi niin äkkiä pois. Näin kuitenkin molempina päivinä, ettei se enää ollut onnellinen ja nauttinut elämästään.

 

Jatta pentuna.

 

En muistanutkaan, kuinka pieni Jatta on joskus ollut <3

 

 

 

Kesän kuulumisia

Minulla on ollut niin paljon menoja ja ajateltavaa kesäkuussa, että en ole ehtinyt edes tänne kirjoitella mitään. Kesäkuun 17. päivä juoksin puolimaraton kilpailun. Se ei mennyt ihan niin hyvin, kuin olisin toivonut. Pääsin kyllä maaliin, mutta en rikkonut omaa ennätystäni, mikä oli tavoitteena. Lisäksi jouduin loppussa kävelemään jonkin verran. Toisaalta se oli kuuma hellepäivä, joten sekin tietenkin vaikutti eikä tuo aikakaan paljoa ennätykseni yli mennyt.

Sain opiskelupaikan Kokkolasta. Aloitan tradenomi-opinnot syksyllä. Kolmen viikon päästä olisi muutto sinne. Virallisesti osoite muuttuu kahden viikon päästä, mutta varsinainen muutto on viikkoa myöhemmin. Olen asunut koko ikäni Ylivieskassa ja aina halunnut muuttaa pois. Nyt se on vihdoinkin mahdollista. Onneksi löysin asunnon ja sain kaikki asiat järjestettyä, vaikka aluksi näytti siltä, että aika loppuisi kesken.

Puolimaratonin jälkeen en ole oikein jaksanut treenata. Nyt päätin aloittaa uudestaan. Kävin tänään 18.8km juoksulenkin, joka meni ihmeen hyvin ottaen huomioon, että viimeisen kahden viikon aikana olen juossut vain yhden 10km lenkin. Jonkin verran olen pyöräillyt, mutta en niin paljoa kuin yleensä ja kuntosalillakin olen käynyt vain muutaman kerran. Nyt pitää taas alkaa tosissaan treenaamaan. Välillä, kun on henkisesti raskasta treenaaminen jää. Niin ei saisi olla varsinkaan minun kohdallani, koska sitten kun saan lähdettyä lenkille tai salille olo helpottuu.

Syömishäiriön kanssa on mennyt nyt paremmin. En stressaa syömisistä enkä painosta enää. Minulla on tärkeämpääkin mietittävää. Sitä paitsi olen ihan normaalipainon ja alipainon rajoilla, joten ei ole tarvetta enää laihduttaa. En toisaalta aio nostaakaan painoani, vaan pysyä tässä missä nyt olen. Nykyään lasken kalorit vain sen vuoksi, että saan tarpeeksi energiaa, kuin ennen laskin niitä ihan päin vastaisesta syystä. Syömishäiriö ei ole tuonut elämääni mitään hyvää eikä siinä ole mitään ihailtavaa. Se oli osaksi syynä miksi lähihoitaja opintonikin jäivät kesken. Toinen suurempi syy oli koulukiusaaminen, mutta myös syömisen kanssa olevilla ongelmilla oli osuutta asiaan. Olen muutenkin alkanut ajattelemaan, että en halua viettää tällaista elämää, mitä olen melkein kaksi vuotta jo viettänyt. Asioiden on muututtava ihan jo siitä syystä, että en jaksa jatkaa näin enää pidempään. Pikku hiljaa alkaa tuntumaan taas, että haluan elää ja että ehkä asiat vielä järjestyvät. Tosin en koe, että olisin vielä ihan täysin selvinnyt ongelmistani tai parantunut syömishäiriöstä, mutta uskon, että joskus sekin päivä vielä koittaa.

Juoksukilpailut

Ajattelin tulla kirjoittamaan kaksista ensimmäisistä juoksukilpailuistani tänä vuonna. Eli ensimmäinen kilpailu 12.5 Kokkola City Run 10km meni hyvin. Rikoin oman ennätykseni melkein seitsemällä minuutilla. Aluksi tuntui raskaalta juosta, mutta kun vauhtiin tottui aloin nauttia juoksemisesta. Tavoitteena kilpailussa oli rikkoa oma ennätykseni ja se onnistui paremmin kuin uskalsin toivoa. Osittain kilpailu juostiin maantiellä ja osittain oli sitten sellaista leveää polkua. Oli kiva päästä juoksemaan uusiin maisemiin. Seurasin aika usein kelloa, että juoksen varmasti tarpeeksi kovaa uuteen ennätykseen.

Toisessa kilpailussa 20.5 juostussa terwamaratonissa Oulussa jännitin vielä enemmän. Juoksin tässäkin tapahtumassa 10km. Osittain se johtui viikkon takaisesta hyvästä kilpailusta, koska haluan joka kilpailussa juosta uuden ennätyksen ja osittain siitä, että yksi treeni ennen kilpailua oli jäänyt välistä ja toinen treeni mennyt huonosti. Tässä kilpailussa rikoin oman ennätykseni 16s, eli ihan hyvin meni. Alku meni vain vähän huonosti, sillä olin pukenut juoksutakin topin päälle, mitä olin aiemmin koko kuluneen kevään käyttänyt. Päivä oli kuitenkin kuuma ja huomasin jo 2km kohdalla, että takki oli liikaa ja se piti riisua ja laittaa vyötärölle. Kilpailunumero oli kuitenkin kiinni takissani ja se piti irrottaa ja kiinnittää hakaneuloilla toppiin, joka myös hetkeksi hidasti hieman vauhtia. Loppumatkalla sitten juoksin kovempaa kuin aiemmin ja sain uuden ennätykseni, vaikka takin riisumisen aikana mietin, että aivan sama, kunhan maaliin pääsen. En katsonut tässä kilpailussa kelloa ollenkaan.

Seuraava kilpailuni on joko Sievi Trail Run tapahtumassa 10.6 11,2km polkujuoksu kilpailu tai 17.6 juostavassa vieskamaratonissa puolimaraton. Tällä hetkellä treenaan todella paljon, välillä menee koko päivä treenaamiseen, mutta olen onnellisempi kuin pitkään aikaan.

Vuoden ensimmäinen juoksukilpailu

Huomenna on tämän vuoden ensimmäiset juoksukilpailuni. Juoksen Kokkola City Run-tapahtumassa. Vähän jännittää miten pärjään. Se on 10km kilpailu maantiellä. Tiedän kyllä, että selviän maalin, mutta se ei minulle riitä. Haluan rikkoa oman ennätykseni. Lisäksi paikka on aivan outo, joten sekin jännittää, miten löydän oikeisiin paikkoihin, kuten hakemaan numerolappuni ja lähtöviivalle. Uskon kuitenkin, että ne löytyvät. Itse reitti ei jännitä, sillä en voi eksyä. Se on merkattu ja siellä on liikenteenohjaajat. Olen ainakin valmistautunut hyvin, jos en pärjää kilpailussa se ei johdu ainakaan huonosta valmistautumisesta. Toisaalta seuraava 10km kilpailu on 20.5, joten jos nyt ei mene niin hyvin kuin toivoisin minulla on vielä toinen mahdollisuus pärjätä.

Ostin eilen uuden gps urheilukellon ja koko päivän olen yrittänyt opetella käyttämään sitä. Se on kilpailuissa aika hyödyllinen. Olen tähän mennessä käyttänyt puhelimen sport tracker sovellusta, mutta se vie paljon akkua puhelimesta ja varsinkaan pisimpiä treenejäni ja kilpailujani sen akku ei kestä.

Kilpaurheiluharrastuksestani

Tällä hetkellä tuntuu, että minulla ei ole mitään muuta tekemistä kuin urheilu. Liikunta määrät mitä liikun päivässä alkaa taas mennä siihen suuntaan mitä oli vuosi sitten eli vähintään 6h päivässä. Silloin jalat ei tahtoneet kestää sellaista ja pelkään vähän, että ei kestä nytkään. Ensimmäiseen juoksukilpailuun on enää vähän yli viisi viikkoa aikaa, enkä haluaisi mitään rasitusvammoja sitä ennen. Onneksi se on vain 10km kilpailu, mikä on lyhin matka mitä tällä hetkellä juoksen. Kilpailu on 12.5 järjestettävä Kokkola City Run. Vielä pitäisi ainakin 3min saada kympin ajasta pois, että olisin tyytyväinen. Toki siihen pääsemisen jälkeenkin yritän aikojani parantaa.

Tähän mennessä ei ole mitään isompia rasitusvammoja ollut tänä keväänä, mikä on hyvä asia. Olen treenannut enemmän juoksua kuin koskaan aikaisemmin. Juoksulenkille lähteminen on masennuksen vuoksi minulle tällä hetkellä todella vaikeaa samoin kuntosalille tai pyöräilemään lähteminen. Sitten kun saan aikaiseksi lähteä nautin siitä ja saatan treenata jopa pidempään kuin alunperin suunnittelin.

Mietin eilen sitä, että jos tämän juoksukauden jälkeen lopettaisin kilpaurheilun ja pitäisin liikkumisen vain harrastuksena. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että en sitä tee, vaan jatkan tämän kauden jälkeenkin kilpailemista. Syy lopettamisen miettimiseen oli syömishäiriöni. Mietin, että olisiko minun helpompi parantua syömishäiriöstä, jos ei juoksukilpailujen vuoksi olisi ns. pakko liikkua, vaan voisin liikkua siloin kun itsestä tuntuu hyvältä ja sen verran kuin tahdon. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että lopettaminen ei ole minun kohdallani oikea ratkaisu. Tunnen itseni sen verran hyvin, että tiedän, että jos en harrasta paljon liikuntaa en söisikään mitään. Lisäksi ahdistus todennäköisesti vain kasvaisi, koska pelkäisin lihomista niin paljon. Lisäksi en hyväksyisi todennäköisesti sitä, jos fyysinen kuntoni huononisi, enkä pystyisi juoksemaan enää puolimaratonia. Kun siihen matkaan ja tiettyn aikaan siinä on monta kuukautta treenannut ei sitä halua heti lopettaakaan... Haluan myös ainakin kerran elämässä juosta maratonin ja se haave tuntuu menevän vain kauemmaksi, jos lopetan kilpaurheiluharrastukseni. Liikkuminen auttaa myös henkisesti jaksamaan masennuksen ja syömishäiriön kanssa, joten sen vuoksi on myös tärkeää jatkaa sitä.